"Olin torstaina puhumassa Keravalla kahdessa koulutusta käsittelevässä tilaisuudessa. Iltapäivällä sain kunnian osallistua ensimmäiseen Keravan nuorten ääni -tilaisuuteen paneelikeskustelijana. Tapahtuma oli järjestetty Keravan koulujen oppilaskuntien edustajien kuulemiseksi, eli kaikista kouluista oli edustus ja koululaiset olivat etukäteen laatineet liudan kysymyksiä aikuisille. Vastoin alkuperäistä tarkoitusta, olin koululaisten tentattavana paneelissa ainoana kaupunginvaltuutettuna, lisäkseni nuorten kanssa oli keskustelemassa liuta virkamiehiä aina kaupunginjohtajasta nuorisotoimen, ruokapalvelujen sekä kasvatus- ja opetustoimen päälliköihin."
Keravan nuorison edustajien päällimmäiset huolenaiheet liittyivät koulujen, etenkin Jaakkolan yläkoulun huonoon kuntoon ja heikkoon varustetasoon. Sompion yläkoululaisia kiinnosti kouluruoka, sen laatu, maku ja kehittäminen. Kouluruokaan käytetään Keravalla keskimäärin 0,85 euroa per annos, ja oppilaat olivat ihan aiheesta huolissaan tämän panoksen vähäisyydestä. Lisäksi ihmeteltiin, että miksi kouluista on kadonnut kello 16 asti opiskelevien iltapäivän välipala. Nuoret olivat myös kiinnostuneita koulujen turvallisuudesta, nuorisotilojen määrästä ja kunnosta, sekä erilaisista muista harrastusmahdollisuuksiin liittyvistä asioista.
Keravan kaupungin tonttipolitiikan tarkoituksena on viime aikoina ollut tontinmyyntitulojen maksimointi, eivät asuntopoliittiset tavoitteet. Heikkilänmäeltä ja Ahjosta se on myynyt useita tontteja NCC:lle vapaarahoitteiseen tuotantoon. NCC on myynyt niitä edelleen vakuutusyhtiölle.
"Tein tänään illalla kaupunginhallituksessa muutosesityksen ensi vuoden talousarvioon. Esitykseni ei saanut kannatusta muilta ryhmiltä. Ne olivat kaupunginjohtajan tuoman ja neuvottelujen jälkeen tarkennetun esityksen takana.
Olen lainannut otsikoksi Keravalla järjestettävän asunnottomuusillan teeman. Se asunnoton lepää haudassa, joka alkutalvesta kertoi paikallisessa lehdessä elämäntilanteestaan. Hän koki sen niin epätoivoiseksi, että hirttäytyi. Moni hänen kaltaisistaan ottaa yliannoksen huumetta tai ryyppää itsensä hengiltä.
Helsingin Sanomat julkaisi 23.5 asuntoministeri Jan Vapaavuoren selvityksen ja madonluvut Helsingin seudun kunnille, jotka eivät ole toteuttaneet vuokra-asuntotuotantoa koskevaa sopimusta. Ministeri tähdentää, ettei sopimus ollut julistus, vaan se oli tarkoitettu noudatettavaksi.
Kaupunginhallituksessa 25.5.2009 käsiteltiin sosiaaliasiamiehen raporttia. Sosiaaliasiamies on jo vuosia raporteissaan tuonut esille erinnäisiä parannusta vaativia kohtia sosiaali- ja terveystoimen toiminnoissa. Erityisesti hän on ilmaissut huolensa asiakkaiden oikeusturvan heikentymisestä. Vuotta 2008 käsittelevä raportti tuotiin tiedoksi kaupunginhallitukselle. Tein pykälään alla olevan muutosesityksen, mutta se raukesi, kun kukaan ei sitä kannattanut.
Jo on aikoihin eletty. Luin hämmästyksekseni 19.5.2009 Keski-Uusimaasta jutun, jossa esiintyi Kanniston koulun lakkauttamiseen liittyen virheellisiä väittämiä. Artikkeli liittyi Kanniston koulun vuokraamiseen Keravan kristilliselle koululle ja siihen, että kristillinen koulu olisi näillä näkymin uuden opetusluvan saatuaan ehkä muuttamassa Järvenpäähän.
Kaavoitusguru Heikki Komokallio pitää kannatettavana Keravan Vasemmistoliiton valtuutettujen ehdotusta Järvenpään ja Keravan yhdistämisestä. Kaupungit ova hyvin samankaltaisia, mm. niiden kaavapoliittiset näkemykset ovat yhdensuuntaisia toisin kuin Tuusulan, joka suosii asutuksen hajauttamista ja kuuntelee Sjöblomien kaltaisten suurmaanomistajien sanelua.
Keravan kaupunginhallituksen porvaristo on valmis lakkauttamaan Kanniston koulun ja tarjoamaan sitä Keravan kristilliselle koululle. Se muuttaako kristillinen koulu Kannistoon ei ole millään tavalla varmaa. Etenkään sen jälkeen kun se on saanut luvan opettaa myös Järvenpään alueella.
Hyvät ystävät ja toverit! ”Sota on kaameaa!”, sanoi edesmennyt isäni painottaen jokaista sanaansa. Hän kyllä tiesi mistä puhui, sillä hän oli jatkosodan veteraani ja kolmesti haavoittunut sotainvalidi. Sota kylvää pelkoa, vihaa ja syvää katkeruutta tuhotessaan ainutlaatuista elämää. Olemme kenties koko universumin ainoat asukkaat ja varsin murhanhimoisia sellaisia. Olemme sotineet koko historiamme ajan. Sota on valitettavasti kukoistavaa bisnestä. Se tuottaa sotatarviketeollisuuden osakkeenomistajille suuria voittoja.
Saviolla, Koffin lähellä on joitakin päiviä sitten purettu talonrotisko, joka antoi suojan muutamalle asunnottomalle.
Olen saanut Keravan asuntotoimen vt. päälliköltä Kirsi Rinteeltä seuraavan vastauksen: “Asunto todettiin viime vuonna asuinkelvottomaksi, minkä jälkeen sille haettiin myös purkulupa. Asuinkelvottomuuden vuoksi asunnossa ei ole saanut asua kukaan. Vahinko- ja onnettomuusriski tällaisissa kohteissa on erittäin suuri ja kuitenkin on kaupungin (omistajan) vastuulla, jos jotakin tapahtuisi.”