Keravalaisten palveluihin lisää rahaa PDF Tulosta Sähköposti
01.12.2009 21:33
"Tein tänään illalla kaupunginhallituksessa muutosesityksen ensi vuoden talousarvioon. Esitykseni ei saanut kannatusta muilta ryhmiltä. Ne olivat kaupunginjohtajan tuoman ja neuvottelujen jälkeen tarkennetun esityksen takana.

"Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti valtuustossa 9.11. kunnallisveroprosentista päätettäessä, että veroa nostettaisiin yhdellä prosenttiyksiköllä.

Sitä nostettiin 0,75 prosenttiyksikköä. Tavallisen palkansaajan kohdalla yhden prosenttiyksikön korotus kunnallisveroon merkitsee kuukausitasolla noin 20 euron suuruista vajetta tilipussiin. Ensi vuonna vajetta ei luultavasti synny lainkaan, sillä lievennys valtion tuloveroasteikkoon ja työtulovähennyksen korotus kompensoivat kuntien veronkorotuksia. (Onko kunnallisverosta metelöinti myrsky vesilasissa?)

Valtuustossa 9.11. tehdyn päätöksen mukaisestikin kuntaveroa kertyy sen verran, että palvelujen heikennyksiä ei tarvita. Jos veroprosenttia olisi nostettu 18:sta 19%:iin, olisi siitä ollut tullut tuloa 6,1 miljoonaa euroa. Veroa nostettiin vain 18,75%:iin ja lisätuloa saadaan 4,5 miljoonaa eli ko. 0,25 % tarkoittaa = 1,6 miljoonaa.

Viime valtuustossa tehdystä kiinteistöveron korotuksesta seuraa, että veron tuotto kasvaa 5,2 miljoonasta eurosta 9,2 miljoonaan euroon eli lisäystä tulee 4 miljoonaa euroa.

Jotta kaupunkilaisten palvelutaso ei heikkenisi  ja kaupungin isojen ryhmienkin strategioihin hyväksymää ennalta ehkäisevää toimintaa voitaisiin todellisuudessakin toteuttaa esitän, että talousarvioon lisätään seuraavat kohdat. Listaan sisältyvät myös muiden poliittisten puolueiden hyväksymät lisäykset, jotka on jaettu KH:n jäsenille lisälistalla ennen kokouksen alkua.

 

Kasvatukseen ja opetukseen:

Kaikki hyväksyivät:
+ 14 000 €  yläkoulun tuntikehys
+ 14 000 €   lukion tuntikehys
+ 34 000 €   alakoulun tuntijaot
+ 20 000 €   opetuksen epäpätevien määräaikaisten kesäajan palkka
+ 25 000 €   taiteen perusopetuksen tuki

Vasemmistoliiton lisäesitys:
+ 50 000 €   perusopetuksen avustavan henkilöstön palkat
+ 50 000 €   varhaiskasvatuksen avustavan henkilöstön palkat

 

Sosiaali- ja terveystoimeen:

Kaikki hyväksyivät:
+ 70 000 €  omaishoitajien vapaapäiviin ja omaishoidon tukeen
+ 10 000 € Lähde ry:lle

Vasemmistoliiton lisäesitys:
+ 50 000 €  omaishoidontukeen (uusille omaishoitajille)
+ 50 000 €  vanhusten päivätoimintaan
+ 120 000 € mielenterveyskuntoutujien palveluihin
+ 90 000 €  sijaisten palkkaamiseen
+136 000 € hoitotakuussa pysymisen turvaamiseen
+ 30 000 €  suun terveydenhuoltoon
+ 58 000 € perheneuvolapalvelujen jonojen purkamiseen
+ 80 000 € vammaispalveluasiakkaiden palveluihin ja laissa säädettyjen velvollisuuksien hoitamiseen
+ 90 000 € asumis- ja kuljetuspalveluihin
+ 650 000 €  vakanssien täyttämiseen
+ 10 000 € sosiaali- ja terveyslautakunnan avustettaviin kuuluville järjestöille (Lähde ry:n avustuksen lisäksi)
+ Helmiinan 8 paikan palauttaminen omaan käyttöön on valmisteltava ja siihen on varattava varat

Vapariin:

Kaikki hyväksyivät suurimmalta osin:
+ 10 000 € kirjaston aineistohankintoihin
+ 3 000 € museon tarvikehankintoihin

Vasemmistoliiton lisäesitys:
+ 36 000 € museon valtionapuja (vuodesta 2007 alkaen) tulee maksaa takaisin museolle

Investointiosioon huomautan, että nuoriso- ja eläkeläisjärjestöjen tiloja ei pidä viedä pois keskustasta."

 

Oili Liukkonen



 

Liity jäseneksi

juliste2-nettiin

uusibanneri-vanu

uusibanneri_palestiina

uusibanneri_kriittistakeskustelua

Joomla Templates by Joomlashack