Graffitiseinä rakennetaan nuorille - Tuomas Kiuru aloitteellisena PDF Tulosta Sähköposti
17.11.2009 21:46
GraffitiTekninen lautakunnan jäsenet Johanna Kinnari (SDP) ja Tuomas Kiuru (Vas.) ovat esittäneet, että Keravalle pitäisi rakentaa avoin graffitipaikka,  jossa voi vapaasti piirtää graffiteja seinään.

Vapaan graffitiseinän uskotaan vähentävän kaupungin kunnossapitokustannuksia, koska ilkivaltaisten graffitien puhdistuskustannukset vähentyvät. Luvallisen maalauspaikan toivotaan auttavan nuoria harrastamaan itsessään harmitonta luovaa toiminta ilman että he hankkivat itsensä sitä tehdessään hankaluuksiin. Tämä on nuorten itsensä että yhteiskunnan intressien mukaista.

Kaupunginpuutarhuri on käynyt neuvotteluja vapaa-aika- ja ympäristökeskuksen nuorisotoimenjohtajan ja graffitiharrastajan kanssa. Keskusteluissa kartoitettiin eri vaihtoehtoja graffitiseinän sijoittamiselle. Neuvottelujen perusteella parhaaksi paikaksi todettiin Kalevan nuorisotilan piha. Graffitien maalausmahdollisuus toisi myös lisää toimintaa ja elävyyttä nuoritilan piha-alueelle. Graffitiseinien pystyttämisestä Kalevan nuorisotilan pihalle on rakennustarkastajan lupa.

rakentaa pihan itäpuolella olevaan aitaan levyseinän keväällä 2010. Seinän korkeus on n. 2,2 m ja pituus n. 25 metriä. Mikäli graffitien maalaaminen tuo alueelle ongelmia, voidaan seinä poistaa. Seinän rakentamiskustannukset, noin 3000 euroa, maksetaan kaupunkiympäristön puistojen kunnossapidosta.

Nuorisotoimi vastaa alueen ja myös graffitiseinän kunnossapidosta aiheutuvista kustannuksista. Alueella pitää olla graffitimaalipurkeille oma lukittava roska-astia. Myös graffitiharrastajia sitoutetaan vastaamaan osaltaan alueen siisteydestä.



 

Liity jäseneksi

juliste2-nettiin

uusibanneri-vanu

uusibanneri_palestiina

uusibanneri_kriittistakeskustelua

Joomla Templates by Joomlashack