|
- Vasemmistoliiton on tavoiteltava kolmea kansanedustajan paikkaa Uudenmaan vaalipiiristä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Vasemmistoliitto haluaa olla vahvasti vaikuttamassa Uudenmaan ja koko pääkaupunkiseudun kehittämiseen, koska nämä alueet ovat koko maan kannalta avainasemassa, totesi Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka puhuessaan Keravan Vasemmistoliiton tilaisuudessa keskiviikkona Keravalla.
Puhakan mielestä hyvää pohjatyö eduskuntavaaleja varten tehdään noudattamalla ihmisläheistä kuntapolitiikkaa ja tuomalla ilo mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
- Vasemmistoliiton kuntapoliitikot ja puolueen aktiivit kuuntelevat tarkoin ihmisten viestin ja vievät nämä ideat päätöksentekoon. Nostamme esiin ihmisten arjessa vaikuttavat asiat. Lisäksi viihde ja politiikka, arkiaskareet ja yhteiskunnallinen keskustelu on yhdistettävä toisiinsa myös puoluetoiminnassa. Esimerkiksi eurovaalien alla keskustelutilaisuuksien yhteydessä olleet stand up –komiikkaesitykset toivat politiikkaan aivan uudenlaista säpinää, sanoi Puhakka.
Puhakan mielestä ihmisiä puhuttavat edelleen eniten arkiaiheet, kuten päivähoito, koulutus, terveydenhoito ja vanhusten palvelut.
- On herkällä korvalla kuultava ”hiljaista tietoa” ja tarttua näihin viesteihin. Miten työttömyys, lomautukset, mielenterveysongelmat tai päihteet vaikuttavat ihmisten elämässä? On oltava herkkyyttä myös sellaisten ihmisten asioille, joilla ei ole asiansa takana vahvoja omia etujärjestöjä. On kudottava verkostoa, jossa ihmiset voivat olla löyhästikin mukana ja samalla vaikuttaa, toteaa Puhakka.
Maila Hölttä
Kuva: Riitta Törmänen |