|
29.05.2009 21:09 |
|
Kaupunginhallituksessa 25.5.2009 käsiteltiin sosiaaliasiamiehen raporttia. Sosiaaliasiamies on jo vuosia raporteissaan tuonut esille erinnäisiä parannusta vaativia kohtia sosiaali- ja terveystoimen toiminnoissa. Erityisesti hän on ilmaissut huolensa asiakkaiden oikeusturvan heikentymisestä. Vuotta 2008 käsittelevä raportti tuotiin tiedoksi kaupunginhallitukselle. Tein pykälään alla olevan muutosesityksen, mutta se raukesi, kun kukaan ei sitä kannattanut.
KH:ssa käsitellyssä raportissa sosiaaliasiamies huomauttaa, että vuosina 2004 - 2008 on Keravan sosiaali-ja terveyslautakunta käsitellyt yhteensä 308 sosiaalihuollon asiakkaan tekemää oikaisuvaatimusta, joista ainoastaan kolme on johtanut viranhaltijan päätöksen muuttamiseen tai palauttamiseen. Hän kiinnittää huomiota asiakkaan oikeuturvan toteutumiseen oikaisuvaatimuksia käsiteltäessä. Edelleen hän toteaa, että sosiaalijohtajan vastauksen mukaisesti sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksistä tehtiin vuonna 2008 hallinto-oikeudelle kymmenen valitusta. Vastaavana aikana hallinto-oikeus muutti lautakunnan päätöstä ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi viidessä tapauksessa.
Sosiaali- ja terveyslautakunta on todennut, että yhteydenotot sosiaaliasiamieheen ovat lisääntyneet, kun toiminnasta on tiedotettu entistä enemmän. Asiakkaan oikeusturva ei kuitenkaan toteudu pelkällä toteamuksella, jos yhteydenotot eivät johda mihinkään!
Määräajoista toimeentulotukiasioiden käsittelyssä on pidettävä kiinni. Sosiaaliasiamies Jämsä esittää, että KH ryhtyy pikaisiin ja riittäviin toimiin "tämän asiakkaiden oikeusturvan näkökulmasta keskeisen säännöksen noudattamisen turvaamiseksi".
Hän toteaa myös kotipalvelujen osalta: "Ainakaan sosiaalihuoltoasetuksen 9 §:ssä tarkoitettuihin siivous- ja saattajapalveluihin ei voimavaroja näyttäisi lain edellyttämällä tavalla osoitetun."
Ei riitä, että sosiaaliasiamiehen raportti merkitään kaupunginhallitukselle tiedoksi. Esitän, että KH päättää valvoa, että sosiaaliasiamiehen esittämiin huomautuksiin suhtaudutaan kaupungin päättävissä elimissä vakavasti ja toimitaan niin, ettei tällaisiin huomautuksiin ole enää aihetta.
Oili Liukkonen |