|
17.05.2009 20:53 |
|
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä linjasi ettei lamaa pidä maksattaa puolustuskyvyttömillä kaupunginvaltuuston seminaarissa lauantaina 16. toukokuuta. Ryhmän mielestä veroprosenttia on nostettava ja lainakantaa lisättävä.
Keravan ja kaikkien kuntien pitäisi painostaa maan hallitusta lisäämään valtionapuja, jotta kunnat selviäisivät peruspalvelujen järjestämisestä kunnialla.
Rahoituksen turvaamiseksi veroprosentin nostaminen 19:ään ensi vuodelle on välttämätöntä. Kun nähdään, miten lama koettelee, pitää korotusta harkita uudelleen seuraavana vuotena. Tosin veronkorotuskeino olisi tullut ottaa käyttöön aiemmin. Sitä kautta kertyvä tuotto jää nyt normaali- vuosia pienemmäksi.
Toisena keinona tulee käyttää lisääntyvää lainanottoa. Sen sijaan 2 – 5 %:n leikkauksia palveluihin ei tule käyttää talouden sopeuttamiskeinona. Lakisääteiset velvoitteensa Keravan on ehdottomasti hoidettava, eikä lamaa saa maksattaa niillä, jotka ovat puolustuskyvyttömiä.
Elvytystoimiin pikaisesti
Kaupungin tulee satsata elvyttäviin toimiin. Rakentamisessa syntyvät työpaikat lisäävät työpaikkoja myös muilla aloilla. Vuokra-asuntokohteita tulee käynnistää enemmän kuin voimassa oleva asunto-ohjelma edellyttää. Kysyntää lisäävät sosiaali- ja terveystoimen suunnitelmat siirtää vanhuksia palvelu- ja hoivatyyppisestä asumisesta selviytymään aiempaa itsenäisemmissä oloissa.
Mutta elvyttäviä kohteita ovat esim. uimalan peruskorjaus ja Kurkelan koulu.
Maksujen korotuksiin suhtaudumme varauksella. Ainakin sellaiset on torjuttava, jotka kohdistuvat pienituloisiin ja lapsiperheisiin.
Yhteistyöhön ja kuntien yhdistämiseen
Yhteistyötä muiden kuntien kanssa on kehitettävä, mutta vain silloin, kun se tuottaa tuloksia. Kuntien yhdistäminen voitaisiin jälleen ottaa tarkasteluun. Tulisi miettiä muitakin vaihtoehtoja kuin vain Järvenpään, Keravan ja Tuusulan sulauttaminen yhdeksi kokonaisuudeksi. Näitä muita voisivat olla Kerava ja Järvenpää tai Kerava, Järvenpää ja Mäntsälä.
Muiden kuntien kanssa tehtävän yhteistyön kautta voidaan mielestämme harkiten kehittää rakenneuudistuksia joillakin aloilla.Myös oman kunnan sisällä virastojen välistä yhteistyötä tulee kehittää. Sen sijaan vapaa-ajansektorin lautakuntien yhdistämistä emme kannata.
Rahastaminen pois kaavoituksesta
Yrityksille voitaisiin määrätä haittaveroja, ja esim. Koffille järjestetyistä lainoista harkita takausprovision perimistä.Yritystontteja ei pidä myydä hintaan mihin tahansa eikä kaavoitusta altistaa rahastukselle, vaan siinä tavoitteena tulee aina olla hyvä ympäristö.
Joukkoliikenteen esteettömyyteen on panostettava, jotta heikosti liikkuvat sekä lastenvaunuja työntävät voisivat sen palveluja käyttää nykyistä paremmin. Sähköisten palvelujen käyttöä on edistettävä.
Yhteisöllisyyttä tarvitaan
henkilökuntaan panostettava
Yhteisöllisyyden kehittämistä tulee jatkaa. Järjestöt odottavat parempia kokoontumistiloja. Niiden toiminnan tukemiseksi maksettavia avustuksia ei missään tapauksessa tule poistaa.
Kun hallintoa ja toimintoja tehostetaan, on aina muistettava henkilökunnan jaksaminen. Työntekijöiden kanssa tulee neuvotella työaikajärjestelyistä, ja kaikille ryhmille on taattava erilaisia etuuksia tasapuolisesti. Tällaisia ovat esim. lounassetelit sekä mahdollisuudet työpaikkaliikuntaan. Henkilökunnan edustajat tulee ottaa mukaan johtoryhmien palavereihin. |