Mielenosoitus Kanniston koulun puolesta PDF Tulosta Sähköposti
13.05.2009 18:43

Kanniston koulu mielenosoitus KeravallaKanniston koulun puolustajat, joiden joukossa oli koululaisten vanhempia ja opettajia sekä muita koulun lakkautumisesta suuttuneita, osoittivat mieltään kaupunginvaltuuston kokouksen alla maanantaina. Keravalle harvinainen mielenosoitus oli saanut paljon väkeä liikkeelle ja kokous paikalla oli hyvin sähköinen ilmapiiri. kandemo1

 

Mielenosoittajat muodostivat Keravan yhteiskoululle "kunniakujan", jonka läpi edustajat joutuivat menemään kokoukseen. Kanniston koulun lakkauttamista kannattaneet porvariehdokkaat saivat kuulla Kanniston puolustajilta kunniansa.

Mielenosoitus Kanniston koulun puolesta

 

Keravan JUKO:n pääluottamusmies Ossi Kaminen (vasemmalla) ja Vasemmistoliiton aktiivit Jukka Pesu ja Mikko Raunio mielenosoituksessa.

 

Loppu koulujen kurjistamiselle

Mielenosoittajat kyselivät vaalilupausten perään.  Kanniston koulun puolustajien mukaan Kokoomus romuttaa Keravalla perusopetusta vastoin vaalilupauksiaan.

 

Kanniston koulua ei saa lakkauttaa

Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenet Pia Lohikoski (vas.) ja Eero Forsten (vihr.) sekä kaupunginhallituksen jäsen Airi Reen (sd.) olivat 28:n kaupunginvaltuutetun joukossa vaatien ylimääräistä kaupunginvaltuuston kokousta, jossa hyväksytään Keravalla uusi kouluverkkostrategia. Lohikoski oli vaatimuksen ensimmäinen allekirjoittaja.

 

Sakari Meriläinen puolustaa Kanniston koulua

Kanniston koti- ja kouluyhdistyksen puheenjohtaja Sakari Meriläinen pitää käsittämättömänä tapaa jolla Kanniston koulua on käsitelty Keravan kaupunginhallituksessa. Meriläinen vaatii asian uudelleenkäsittelyä ja haluaa selvittää nauttiiko kaupunginhallitus kuntalaisten luottamusta.

 

Valtuusto täyttyi Kanniston puolustajista

Kaupunginvaltuuston kokouksen lehteri täyttyi Kanniston koulun puolustajista. He antoivat äänekkäät aplodit niin opettajien vaatimukselle pienemmistä luokkakoista kuin myös valtuutetuille, jotka vastustivat Kanniston koulun lakkauttamista ja vaativat kaupungille tuoretta kouluverkkoselvitystä.



 

Liity jäseneksi

juliste2-nettiin

uusibanneri-vanu

uusibanneri_palestiina

uusibanneri_kriittistakeskustelua

Joomla Templates by Joomlashack