Uuden vasemmiston reseptit PDF Tulosta Sähköposti
09.03.2010 11:27

Keravalla pidettiin lauantaina 27.2.2010 Mitä on uusi vasemmisto? -tilaisuus. Keravan vasemmistoliiton järjestämä avoin tavoiteohjelmaseminaari jäsenille, kannattajille ja kaikille kiinnostuneille keräsi lauantai-iltapäiväksi vanhalle kirjastolle 30-henkisen innokkaan osallistujajoukon.

Keskustelua käytiin laajalla skaalalla yhteiskuntapolitiikasta ja vasemmistolaisista uusista keskustelunavauksista, kuten Robin Hood-verosta, kansanpankista, oppivelvollisuusiän nostamisesta 18-vuoteen, 10 euron minimituntipalkasta, työn jakamisesta sekä perustulosta.

Katainen unohti pitkäaikaistyöttömät

 

Keravalla lauantaina vieraillut Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka vaati Suomen hallitukselta toimia pitkäaikaistyöttömyyden poistamiseen.

– Valtiovarainministeri Kataisen ministeriön lisätalousarviossa pitkäaikaistyöttömät on unohdettu täysin oman onnensa nojaan. Aikovatko vihreät ja keskusta hyväksyä tämän, kysyi Puhakka.

- Vasemmistoliitto odottaa hallitukselta toimenpideohjelmaa ja rahaa pitkäaikaistyöttömien työllisyyden parantamiseen. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa, mutta tämä ei näy lainkaan lisäbudjetissa, arvioi puoluesihteeri Sirpa Puhakka puhuessaan Keravan Vasemmistoliiton tilaisuudessa Keravalla.

- Pitkäaikaistyöttömien heittäminen syrjään lisäbudjetissa osoittaa, että 90-luvun lamasta ei ole opittu mitään. Pitkäaikaistyöttömyys synnyttää työttömyyden kovan ytimen, jota on vaikea purkaa talouden ja työmarkkinoiden kohentamisen jälkeenkään. Nyt tähän ongelmaan on puututtava, sanoi Puhakka.

 

Tarvitaan uudenlaisia rakenteellisia muutoksia

 

Teppo Eskelinen, Filosofi, yhteiskuntatieteiden tohtori, globalisaatiokriitikko

 

Aktiivisesti kansainvälistä talouselämää seuraava Eskelinen uskoo nykyisen kriisi todistavan, että tarvittaisiin uudenlaista ratkaisua rakenteellisiin muutoksiin.

- Euroopan ja maailman johtajilla ei ole mitään konkreettista tarjottavaa. He vain pyörittelevät käsiään. Vasemmiston kannattaa olla rohkea ja vaatia reiluja muutoksia, ei tyytyä pieneen paikkailuun.

Eskelisen mielestä nykyisen maailmantalouden ongelmia ei voi ratkoa ilman pääoman liikkeiden selvää rajoittamista, ja liiallisen kokoiseksi paisuvien finanssimarkkinoiden rajoittamista. Ongelmien taustalla ovat voittoa hakevan pääoman liiallinen määrä ja liikkuvuus.

- Parhaita konkreettisia keinoja, joilla pääoman liikkeitä ja spekulatiivisia finanssimarkkinoita voitaisiin rajoittaa, ovat valuutanvaihtovero, vero pörssikaupalle, rajoitukset pääoman maastaviennille, veroparatiisien sulkeminen, vastuullisen lainanannon periaatteiden juridisoiminen sekä jättipankkien pilkkominen.


Ihannekuntaa hahmottamassa

 

Kati Peltola, Sosiaalijohtaja, eläkeläinen, Helsingin kaupunginvaltuutettu

 

Eläkkeellä oleva entinen sosiaalijohtaja ja kansanedustaja, nykyinen Helsingin kaupunginvaltuutettu Kati Peltola maalaili Keravalla pitämässään puheenvuorossa julkisten ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuutta.

- Veroilla rahoitetut lähipalvelut ovat paras tapa rakentaa yhteisöllisyyttä ja poliittista yhteisvastuuta, Peltola sanoi.

- Sopivan kokoinen peruskunta olisi paras paikka päättää, miten päivähoito, peruskoulu, sosiaali- ja terveysasema tai vaikka vanhusten palvelutalot toimivat. Peruskunnaksi sopisi hyvin nykyinen Kerava. Suurempaa aluetta edellyttävät palvelut kannattaisi tuottaa isommissa aluekunnissa, vaikkapa Kuuma-kunnassa, jolle myös pitäisi valita vaaleilla valtuusto, linjasi Peltola.


Ruotsin ja Tanskan mallilla 10 miljardia euroa lisää per vuosi

 

Jussi Saramo, Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri, Vantaan kaupunginvaltuutettu

 

Saramon mielestä on tärkeää, että kaikki päätökset ja vaatimukset pitäisi hahmottaa myös rahoituksen kannalta.

- Jos meillä olisi sama verotus kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa saisimme kerättyä lisää rahaa palveluiden tuottamiseen 10 miljardia euroa per vuosi.  Tieteellistä näyttöä ei löydy sille, että veronalennukset toisivat yhteiskunnallista hyvää. Lisäksi harmaan talouden vuoksi menetämme liki 5 miljardia vuodessa, hän kertoi.

Verojen nosto tulee olemaan keskeinen vaaliteema tulevissa eduskuntavaaleissa, Saramo uskoo.

- Kaikista vähiten meillä maksavat veroja kaikkein rikkaimmat. Pääomatuloja on verotettava samaan tapaan kuin palkkatyötä. Kaikkia tuloja on alettava verottaa progressiivisesti eli maksukyvyn mukaan, hän linjasi.

- Vasemmistoliiton tavoite verouudistuksessa on kerätä valtiolle ja kunnille riittävästi rahaa palvelutason ja sen työllistävyyden nostoon pohjoismaiselle tasolle.  Vasemmistoliiton tavoite verouudistuksessa on samalla myös vähentää tuloeroja, Saramo summasi.


Työtä jakamalla, perustuloa kehitettävä

 

Pia Lohikoski, Työelämän tutkija, suunnittelija, Keravan kaupunginvaltuutettu

 

- Vasemmistoliitto haluaa tasa-arvoa työelämään. Samasta ja samanarvoisesta työstä on alettava maksaa kaikille samaa palkkaa. Tähän voidaan puuttua työelämän lainsäädäntöä ja tasa-arvolakia kehittämällä sekä valvonnan resursseja lisäämällä, Pia Lohikoski totesi puheenvuorossaan.

- Naisten, opiskelijoiden tai maahanmuuttajien palkkasyrjintä johtaa epäoikeudenmukaisuuden lisäksi myös yleiseen työsuhteiden ja palkkojen huonontamiseen. Pätkä-, silppu- ja vuokratyöläisille on turvattava samat oikeudet kuin vakituisissa työsuhteissa olevilla, Lohikoski vaati.

- Vanhemmuudesta aiheutuvat kulut on lainsäädännön keinoin tasattava kaikkien työnantajien kesken, sen sijaan että kustannukset kohdistuvat nuorten naisten työnantajille. Kulujen nykyinen kohdentaminen johtaa nuorten naisten syrjintään työmarkkinoilla, huomautti Lohikoski.

- Vasemmistoliitto esittää, että työtä pitää jakaa työaikaa lyhentämällä. Näin saataisiin töitä ja toimeentuloa työttömille sekä enemmän vapaa-aikaa nyt ylipitkien työpäivien kanssa uupuville, Lohikoski totesi. Eri aloja varten tarvitaan joustavia malleja, esimerkiksi kuuden tunnin työpäivä, nelipäiväinen työviikko, vastikevapaa tai lomien pidentäminen, hän jatkoi.

 

Pia Lohikosken mielestä työn jakaminen olisi tehokas tapa lisätä jaksamista sekä parantaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Samalla hän näki siinä vasemmiston vastauksen työurien pidentämistä vaativaan keskusteluun: työssäoloikää voidaan nostaa vain työelämän laatua parantamalla.

- Työttömyysajan perusturva, kansaneläke, pienimmät sairaus-, isyys- äitiys ja vanhempainrahat tulee korottaa 750 euroon kuukaudessa, jonka jälkeen yhtenäistetty perusturva tulee sitoa indeksiin. Samoin opintotuki tulee korottaa asteittain samalle tasolle yhtenäistetyn perusturvan kanssa. Tämä on tärkeä askel kohti perustuloa, Lohikoski kehui.

 

Oppivelvollisuus 18 ikävuoteen

 

- Pia Lohikoski totesi, että jokainen peruskoulun jälkeen opinnoista ja työelämästä syrjäytetty nuori on sekä inhimillinen että taloudellinen katastrofi yhteiskunnalle. Hänen mielestään tarvitaan koulutustakuu, jossa oppivelvollisuus nostetaan 18 ikävuoteen, ja se voidaan suorittaa peruskoulun lisäksi toisen asteen oppilaitoksessa, oppisopimuskoulutuksessa tai ammatilliseen koulutukseen integroidussa työpajatoiminnassa.

- Lohikosken mielestä koulutus on säilytettävä maksuttomana kaikilla asteilla aina peruskoulusta korkeakouluihin. Suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuteen, tasa-arvoiseen opetukseen, ei saa puuttua ottamalla tasoryhmiä laajasti käyttöön tai perustamalla erillisiä rikkaiden ja köyhien kouluja. Peruskoulun ryhmäkokoja on pienennettävä lainsäädännön keinoin siten, että opetusryhmän enimmäiskooksi tulee 20 oppilasta, Pia Lohikoski kertoi Vasemmistoliiton koulutuspoliittista tavoitteista.



 

Liity jäseneksi

juliste2-nettiin

uusibanneri-vanu

uusibanneri_palestiina

uusibanneri_kriittistakeskustelua

Joomla Templates by Joomlashack