|
04.12.2009 21:21 |
Keravan kaupungin tonttipolitiikan tarkoituksena on viime aikoina ollut tontinmyyntitulojen maksimointi, eivät asuntopoliittiset tavoitteet. Heikkilänmäeltä ja Ahjosta se on myynyt useita tontteja NCC:lle vapaarahoitteiseen tuotantoon. NCC on myynyt niitä edelleen vakuutusyhtiölle.
Nyt, kun olisi tarkoituksenmukaista rakentaa sosiaalista tuotantoa, tontteja ei olekaan vapaana. Kissojen ja koirien kanssa etsitään tontteja ja kaavoitetaan uusia alueita mm. Nikkarinkruunun vuokra-asuntotuotannolle. Kaupunki ei ole halunnut tehdä mitään vapaiden tonttien rakentumisen ja sosiaalisen tuotannon edistämiseksi. Kun rakentamisvelvoitteiden aika täyttyy, varmaan sanktioiden perimisestäkin tingitään. Miten kaupunki valvoo vakuutusyhtiön edelleen luovutuksia?
Entä JM-Suomen tontit Virrenkulmassa?
JM-Suomelle kaupunki myi kolme tonttia, joista yksi on rakennettu ja sillä täytetty minimirakentamivelvoite. Kaksi tonttia jäi tyhjlleen. Toiselle JM sai edelleenmyyntioikeuden uudella rakentamisvelvoitteella. Rakentamisaika vain venähtää. Tässä kaupunki on poikennut periaatteistaan, eli se ei asettanut tontin luovutushinnalle ehtoa, jonka mukaan ei saa ylittää kaupungin myyntihintaa eikä näin tehdä bisnestä. Yksi tontti on jäänyt vielä ilman rakentamisvelvoitetta odottamaan.
Mitä opimme?
Rakentajille ei pidä luovuttaa liian suurta tonttimäärää kerralla, ja jokaiselle tontille pitää sopia erikseen rakentamisvelvoite ja -aika. Kaupungille on tarjottu joitakin tontteja takaisin, mutta tätä tarjousta se ei ole välittänyt ottaa vastaan. Valitettavasti, sillä näin olisi ollut mahdollista edistää sosiaalista rakentamista. Kaupunki olisi ilmeisesti joutunut maksamaan vapaarahoitteisen ja ARA-tontin hinnan erotuksen, mutta se olisi ollut pieni hinta työllisyyden edistämiseksi ja edullisen kustannustason hyödyntämiseksi vuokra-asuntojen rakentamisessa. Kohta suhdanteiden muuttuessa kovanrahan tuotanto taas valtaa markkinat.
Heikki Komokallio |
