Liity Vasemmistoliittoon Vasemmistonaiset Vasemmistonuoret

Keravan Vasemmisto facebookissaKeravan Vasemmisto twitterissäKeravan Vasemmisto youtubessa

Luotu 14 lokakuu 2008 Kirjoittanut Super User

 

Valtuustoaloite Keravan kaupunginhallitukselle terveyskeskusmaksun säilyttämisestä ennallaan ja omaishoitajien vapaan aikaisten palveluiden maksuttomuudesta


Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti elokuussa pitämässään kokouksessa, että terveyskeskusmaksu säilyy ennallaan ja että omaishoitajien vapaan aikaisista palveluista ei peritä maksuja.

Sosiaali- ja terveystoimen talousarvioehdotus ensi vuodelle merkitsee kuitenkin tämän päätöksen kumoamista.

Taantuman ollessa jo käsillä ja laman lähestyessä on erittäin tärkeää, että kaupunki kantaa huolta erityisesti heikosti toimeentulevien asukkaiden selviytymisestä. Lisäksi päätöksen vaikuttavuuden rajaaminen vain kuluvaan vuoteen on lyhytnäköistä ja poukkoilevaa. Samalla se heikentää asukkaiden luottamusta päätöksentekoon.

Me Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän jäsenet ja muut allekirjoittaneet esitämme, että kaupungin ensi vuoden talousarviota ja
seuraavien vuosien taloussuunnitelmaa valmistellaan siten, että terveyskeskusmaksu säilyy ennallaan ja että omaishoitajien vapaan
aikaisista palveluista ei peritä maksuja.

Keravalla 13.10.2008

Oili Liukkonen

 

| + - | RTL - LTR
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.