Hoitopäivä Peijaksessa maksaa n. 391 euroa, terveyskeskuksen 2. osastolla n. 170 euroa, kun palveluasumispaikan hinta on n. 100 euroa vuorokaudessa.
Oili Liukkonen (vas.) esittikin viime vuonna kaupunginhallituksen talousarviokäsittelyssä, että sosiaali- ja terveystoimen tarpeisiin varataan 240 000 euroa enemmän, kuin äärimmäisen tiukasti valvottu lautakunta oli uskaltanut esittää. Liukkosen mukaan lautakunta olisi voinut hankkia tuolla rahalla 6 paikkaa ehdottamansa 2,5 paikan päälle. Hän jäi esityksensä kanssa yksin.
Kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyssä viime joulukuussa Vasemmistoliiton valtuustoryhmän jäsen Pia Lohikoski teki saman esityksen Kari Kuulaan (vas.) kannattamana. Kaupunginvaltuuston murskaava enemmistö äänesti sen nurin.
Vuosi 2011 on vasta alussa, kun muutkin ryhmät alkavat huomata, että sittenkin on yritettävä ratkaista asioita myös taloudellisuuden näkökulmasta.
Sosiaali- ja terveyslautakunta arvioi 15. helmikuuta pidetyssä kokouksessaan tehostetun asumispalvelun paikkatarpeen vielä suuremmaksi kuin me ja päätyi esittämään 330 000 euron määrärahaa 10 paikan hankkimiseksi.
Rahaa on ehtinyt palaa melkoisia määriä turhan kalliissa hoidossa. Olemme myös kuulleet vanhuksista, joita laitospaikan puuttuessa on kotiutettu, mutta eivät ole puutteellisissa ja turvattomissa oloissa pärjänneet ja joutuneet peräti erikoissairaanhoidon parannettaviksi. Tällainen pompottelu ja turhat kärsimykset ovat koetelleet myös omaisia.
Onneksi kovat tosiasiat ovat vihdoinkin saaneet valtuuston enemmistön järkevien ja samalla inhimillisempien ratkaisujen tielle.
Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Maila Hölttä
Kari Kuulas
Oili Liukkonen
Pia Lohikoski