Liity Vasemmistoliittoon Vasemmistonaiset Vasemmistonuoret

Keravan Vasemmisto facebookissaKeravan Vasemmisto twitterissäKeravan Vasemmisto youtubessa

Luotu 29 kesäkuu 2011 Kirjoittanut Super User

Erityisesti minua kiusasi, että asia tuotiin kaupunginhallitukseen otto-oikeutta käyttämällä, mutta käsittelyn kiireellisyyttä ei mitenkään perusteltu.  Samoin se, että luottamushenkilöt saivat näin suuren asian sopimustekstit vasta kokouksessa, ei ole asianmukaista. Päättäjällä on oltava aikaa ottaa selvää asioista eikä sitä pysty tekemään kokouksen aikana.

Tässä pöytäkirjaan toimittamani eriävän mielipiteeni perustelut  kokonaisuudessaan:

Esitin jäähalliasian palauttamista valmisteluun ja normaaliin poliittiseen käsittelyyn mm. seuraavin perustein:

1)      Otto-oikeuden käyttäminen tapauksessa, jolloin hallituksen jaosto ei ole tehnyt päätöstä, vaan halunnut lisäselvityksiä, ei ole asianmukaista. Selvitykset olisi tullut esittää konsernijaostolle, joka niiden jälkeen olisi voinut tehdä päätöksensä.

2)      Sopimusluonnoksia oli muutettu lisäämällä vastauksia konsernijaostossa esille tulleisiin kysymyksiin.  Kyseiset muutetut sopimukset tuotiin hallituksen jäsenille vasta kokouksen alussa, jolloin luonnollisestikaan ei jäänyt aikaa asioihin tutustumiseen päätöksentekoon tarvittavassa määrin.

3)      Maanvuokrasopimuksen osalta lisäselvitystä olisivat vaatineet ainakin seuraavat kohdat:
3.2. Vuokraoikeuden kiinnityksestä on annettu euromäärä, mutta 25 vuoden vuokra-ajasta pitää olla myös indeksikorjaus niinkuin vuokrastakin.
4.3.1. Vuokraoikeuden siirron osalta sopimusluonnoksen mukaan kaupungilla on oikeus tarkistaa vuokra vastaamaan alueella kulloinkin perittävää vuokraa. Koska alueella ei kuitenkaan ole vuokran vertailukohtaa, pitää kaupungilla olla oikeus tarkistaa vuokraa muulla perusteella.
6.10. Aitausvelvollisuutta pitää rajoittaa niin, ettei ainakaan urheilukentän puolelta aidata niinkuin ei nykyistä jäähalliakaan. Aitaus sulkisi ikävästi urheilualuetta. 

4)      Palvelusopimuksen osalta lisäselvitystä olisi vaatinut kohta ”Kaupungin tehtävillä, mm. jäävuorojen suunnittelulla ja ohjauksella turvataan keravalaisten seurojen jäävuorojen saanti.” Sopimuksessa jäävuorojen hinnasta ei puhuta mitään ja kuitenkin se on yhtiön talouden kannalta merkittävä.  Olisin toivonut lisäselvitystä siitä, miten yhtiö määrittelee hinnat ja vakavaa suhtautumista kysymykseen, riittääkö keravalaisten seurojen maksukyky?

5)      Pidän kaupungin kannalta kyseenalaisena yhtiön toivomuksesta lisättyä kohtaa siitä, että ”Sopijapuolet sitoutuvat sopimuskautena neuvottelemaan toisen sopijapuolen esittämistä sopimuksen muutostarpeista.”

| + - | RTL - LTR
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.